FAM teki uudelleen versioinnin Kolmas Nainen yhtyeen legendaarisesta 80-luvun lopun hitistä

210617_FAM_04_small

Hiphop-yhtye FAM:n huomenna perjantaina 11. elokuuta 2017 Spotifyssa, Apple Musicissa ja muissa merkittävissä musiikkipalveluissa julkaistava uutuussingle Lauloi ja joi on modernisoitu versio Kolmas Nainen yhtyeen legendaarisesta 80-luvun hitistä Äiti pojastaan pappia toivoi. Vuonna 1989 julkaistu alkuperäinen biisi kuuluu suomirockin klassikoihin ja on varmasti kaikille tuttu. FAM yhtyeen kaksikko Kasper Vee ja Kekkonen on aina itse pitänyt Kolmannen Naisen tuotannosta ja miehet lukeutuvakin bändin fanikuntaan. Päihdeongelmista kertova biisi on  FAM:lle jollain tapaa henkilökohtainen ja miehet ovat pystyneet samaistumaan sen sanomaan. Nyt 28 vuotta kappaleen alkuperäisen julkaisun jälkeen FAM oli sitä mieltä, että aika on kypsä tehdä biisille kunniaa tekemällä siitä uudistettu rap-versio.

Vakavasta sanomastaan huolimatta tämä ”remake” on alkuperäisen tapaan varsin helposti kuunneltava ja kuvaa monelle tuttua kapinoivaa nuoruutta, joka ei aina äitejä miellytä. ”Poika lauloi ja joi, vaikka äiti pojastaan pappia toivoi”.

Lauloi ja joi julkaistaan Olari 21 Musiikin kautta Universal Music Groupin yksinomaisella lisenssillä sekä Kolmas Nainen yhtyeen henkilökohtaisella luvalla.

Nykyään Kekkosen ja Kasper Veen muodostama yhtye tunnettiin aiemmin Flowboysfam nimellä, mutta bändin kokoonpanon vaihduttua miehet tekivät täydellisen uudelleenbrändäyksen, vaihtoivat nimensä FAM:ksi ja hakivat selkeästi uuden suunnan musiikilleen. Yhtye on julkaissut neljä albumia ”Ehkä opit tuntemaan”, ”Opitsä tuntemaan”, ”Hattutemppu” ja ”X-Files”. FAM:n tulevalla levyllä tulee vierailemaan lukuisia suomiräpin kuuntelijoille tuttuja nimiä, kuten esimerkiksi Juno, Julma H ja Iso H muutamia mainitaksemme.

210617_FAM_27_small