”Anteeksipyytelemätön, rehellinen ja osittain shokeeraava” – Arjen Antisankareiden kokeellinen ja genrejä yhdistelevä debyyttialbumi palauttaa suomiräpin juurilleen lähiöiden pimeille kujille

AA_promo_3-4

Kuuntele ”Rahatta saa ja hevosetta pääsee” albumi musiikkipalveluista tästä

Espoon savuisista porttikongeista ja hämyisistä baareista ulostautuu pimeän tultua ryhmä, joka saa katseet kääntymään ja ihmisten korvat hörölle. Tämä itseään ja fanikuntaansa AA-kerhoksi kutsuva, mutta virallisesti Arjen Antisankarit nimellä musiikkia työstävä yhtye julkaisi juuri oman 12 askeleen ohjelmansa kokopitkän albumin muodossa. Bändin musiikki on hiphoppia, mutta ei ihan siitä perinteisemmästä päästä. Nämä kaverukset eivät ole lähteneet mukaan uusimpiin trap tai grime villityksiin, vaan he ovat luoneet täysin omanlaisensa soundin, jollaista ei suomiräpissä ole juurikaan kuultu. Arjen Antisankareiden musiikki ammentaa vaikutteensa monelta eri taholta. Sitä voisikin kutsua usean genren fuusioksi, jossa yhdistyvät rock, 70- ja 80-luvun funk sekä tietysti 90-luvun kulta-aikojen rap-musiikki. Voisikin sanoa yhtyeen musiikin olevan piristävän erilaista, mutta kuitenkin perinteitä kunnioittavaa. Siinä on retrohenkeä, kuulostamatta kuitenkaan millekään vanhalle ja jo tehdylle.

PhonicHaze tuottajakaksikon freesin soundin lisäksi yhtye ammentaa sanoituksensa lähiöiden arjesta. Yhtyeen solistin, Antisanterin, maalaama maailmankuva ei useimmiten ole kaunista, mutta kuvastanee sitä todellisuutta, missä moni pääkaupunkiseudun lähiöissä elää. Teemoina biiseissä ovat mm. rahan puute, seksi, päihteet ja kotiseutu, tai sieltä pakeneminen. Kaikki ei aina ole ruusuista, mutta sen ei tarvitse olla myöskään ikävää. Vähästäkin voi iloita.

Yhtye löysi toisensa vain runsas vuosi takaperin yhteisten ystävien kautta. Antisanteri on aina fiilistellyt rap-musiikkia, mutta omaa vahvan rokkitaustan ja -habituksen. Hän onkin ollut aiemmin osana myös useita eri rokkibändejä. J. Haze ja MPhonic (PhonicHaze) ovat puolestaan tehneet yhdessä ja erikseen musiikkia laajalla skaalalla jo pari vuosikymmentä. Heti ensimmäisistä studiosessioista lähtien kolmikon yhteinen sävel kuitenkin löytyi ja loppu onkin jo historiaa. Vain parin kuukauden yhteistyön tuloksena yhtye solmi levytyssopimuksen Olari 21 Musiikin kanssa ja heti jo seuraavana kesänä bändin debyyttialbumi ”Rahatta saa ja hevosetta pääsee” näki päivänvalon. Tämä tuottelias kokoonpano puskee uutta materiaalia kasaan siihen tahtiin, että jo seuraavakin levy olisi saman tien valmis julkaistavaksi, ainakin biisien määrän suhteen.

AA_promo_2-40

Tuore perjantaina 18. elokuuta julkaistu albumi pitää sisällään 12 kappaletta. Valtaosa levyn biiseistä on tehty puhtaasti kolmikon omin voimin, mutta myös vierailijoita löytyy. Nimekkäimpänä näistä kuullaan platan nimikkobiisillä Itä-Helsingin lähiöiden sanansaattajaa Notkeaa Rottaa. Kulttisuosioon nousseen yhtyeen keulahahmo julkaisi ensimmäiset kappaleensa jo 2000-luvun alussa. Nykyisin artisti vaikuttaa hiukan letkeämpää musiikkia suoltavan Atomirotta yhtyeen solistina. Lisäksi samalla raidalla vierailevat myös ug-faneille tuttu kaksikko Pikkolo & Jaarli. Kahdella muulla levyn raidalla vierailee yhtyeen itsensä tapaan espoolainen nouseva artisti Eemeli.

Platan lyyrisen tykityksen aloittaa ”Ziigaa mua öögaan” niminen biisi, jossa kuulijan syke nostetaan välittömästi korkealle. Kappale kuvaa hyvin sitä mitä on tulossa, sillä heti alusta saakka kuvaillaan pitkäksi venähtänyttä ratailua ja pyydetään naisia lähemmäs. Seuraava biisi ”Pussukat” on puolestaa hiukan erilainen ja saattaa hämmentää monet räppifanit. Raita kun onkin enemmän rokahtava sekä ehkä sovinistisuudellaan nykymaailmassa vertaistaan hakeva. Kolmannessa ”Rahatta saa ja hevosetta pääsee” biisissä mennäänkin sitten kovaa, otetaan juoksutakseja ja mietitään miten saadaan vietettyä pitkä ilta viihteellä ilman latin latia. Neljäs biisi, ”Vallankaappaus” kertoo yhtyeen mielipiteet valtavirran suomiräpistä ja kuinka radiossa soivat heidän mielestään vain väkisin väännetyt hittisikermät, eikä heidän edustamansa aito musiikki. Näinpä pitääkin tehdä vallankaappaus ja ottaa radioaallot itse haltuun. Platan loppuraidoilla kuljetaankin sitten välillä auringon alla, mennään lujaa, eletään kroonista murrosikää, käydään hakemassa ’sugarmanilta’ lisää rentouttavaa, vietetään krapulahakuista elämää, paetaan kotiseutua, pistetään kaikki maantasalle ja lopuksi mietitään miksi Kauklahdessa ei ole hyvä olla.

AA_promo_4-24

Kysytään lopuksi Arjen Antisankareilta itseltään mistä tässä kaikessa on kyse. Antisanteri, J. Haze ja MPhonic, mitä AA-kerho edustaa?

– AA-kerho on oikeastaan pohjimmiltaan fiilistelyä, hauskanpitoa ja perseen näyttämistä kaikille, jotka ei ymmärrä meidän meininkiä ja mistä me tullaan. Se edustaa sitä, että ollaan just mitä ollaan, eikä välitetä vittuukaan siitä mitä jengi meistä tuumii. Toisin sanoen tehdään omia juttuja omalla tyylillä ja isolla liekillä. AA-kerho edustaa ja edistää heittäytymistä ja sitä et eletään niinku tykätään. Ehkä se edustaa meitä yhteiskunnan sosiaalisia hylkiöitä ja kaikkia joita katotaan vinoon sen takia, et niillä on rohkeutta olla avoimesti mitä on ja sanoa suoraan mitä ajattelee. Me soditaan tunkkasia käsityksiä, kukkahattuhenkilöitä, yms. ajatuspoliiseja vastaan ja heilutetaan yksilönvapauden ja ilmaisunvapauden lippua, J. Haze tiivistää yhtyeen maailmankatsomuksen ja avaa heidän luomansa AA-kerhon perimmäistä merkitystä.

– Arjen Antisankareiden AA-kerho edustaa yksilön vapautta kusta omat asiansa! AA-kerho tarjoaa vertaistukea kaikille niille, jotka ovat kyllästyneet paskaan suomiräppiin. Tehtävänämme on elvyyttää kahta skeneä samanaikaisesti; rokkia ja räppiä. Toinen on kuollut ja toinen steriloitu, tarkentaa Antisanteri.

Miten luonnehtisitte debyyttialbumianne?

– Se on räppilevy, joka on tehty rokkityyliin jammailemalla, sanoo MPhonic.

– Debyyttilevy on meidän avaus siihen, että musiikkia niin kuin kaikkea muutakin voi tehdä eri lähtökohdista ja eri tyylillä kuin muut. Puhutaan oikeista jutuista, ei vaieta tabujen edessä, eikä toisteta papukaijana muiden fraaseja tai tyylejä nykypäivän tykkäyshuorana. Sanoisin et levy on kokeilullinen, omalaatuinen, rock/punk/funk-henkinen, hyvin groovaava, tunnelmallinen ja kaikinpuolin gettosävyinen sekä joka suuntaan finkkua näyttävä, jatkaa J. Haze.

– Joo, ei me tällä levyllä olla lähetty keltään ainakaan anteeks pyytelemään. Kerrotaan läppiä siitä mitä tuolla radalla sattuu ja tapahtuu viikottain. Rahatta saa ja hevosetta pääsee sisältää kappaleita aina meidän ensimmäisistä yhteisistä sessareista asti. Aika reteä pläjäyshän siitä lopulta tuli. Levylle tallentui elävästi ajanjakso jolloin olin itse jatkuvasti sekaisin ja kaiken aikaa ongelmissa. Ehtaa gettomeininkiä siis. Levy sisältää ohjeet miten viettää rokkitähtielämää olematta rokkitähti, Antisanteri tarkentaa.

Mitkä ovat suurimmat vaikutteenne musiikillisesti?

– Musiikilliset vaikutteet ja vaikuttajat ovat aivan liian monet listattavaksi, J. Haze naurahtaa.

– Ollaan musiikin sekakäyttäjiä ja se kuuluu kans meidän tuotannossa. Soitetaan mitä huvittaa aina iskelmästä rässiin, mutta erityisesti rakkaus hiphopiin, funkkiin ja rockiin yhdistää meitä kaikkia kolmea. Middle-finger-music. Suomiräpin ongelma on että jengiltä puuttuu karisma, vaikka olisikin skillejä. Ei kaikilta onneksi. Diggailen esimerkiksi Heikki Kuulasta, Asasta ja Gettomasasta, Antisanteri jatkaa.

Mitä on luvassa seuraavaksi?

– No ihan ekana lähetään juhlistaan levyä. Napataan jostain röökikopin nurkalta ilmaset juomat ja lopuks juoksutaksilla himaan, Antisanteri nauraa ja jatkaa; No ei, seuraavaksi rupeaa tulemaan uusia biisejä ja videoita pikku hiljaa tiputellen. Astutaan ulos lähiöstä, skebat soi kovempaa ja pirullinen virnistys vaan levenee entisestään.

– Joo, käykää ostaan platta kaupasta et Antisanteri pääsee radalle, MPhonic jatkaa nauraen.

– Vakavasti ottaen seuraavaks on varmaan tulossa vähän isompaa settiä. Loikataan isompaan altaaseen. Kerätään koko Suomi AA-kerhon lipun alle. Freaks unite, valoittaa J. Haze hiukan bändin tulevaisuudensuunnitelmia.