Eino Antiwäkki – Eino on yhä jumala – Spotify, Apple Music, Deezer, Tidal, Google Play

eino on yhä jumala - digicover

Kuuntele Spotifysta
Kuuntele Apple Musicista
Kuuntele Deezeristä
Kuuntele Tidalista
Lataa Google Playsta
Ennakkotilaa EINOPEDIA Levykauppa Äx:stä
Ennakkotilaa EINOPEDIA Katin Tavarasta
Ennakkotilaa EINOPEDIA CDON:sta

Siirry valitsemaasi musiikkipalveluun klikkaamala palvelun logoa

17. helmikuuta on suuri historiallinen päivä. Kyseisenä päivänä kumottiin aikanaan kieltolaki Yhdysvalloissa vuonna 1933, Pohjois-Korea perustettiin vuonna 1948, Kosovo itsenäistyi vuonna 2008 ja Libyan kansannousu alkoi vuonna 2011. Nyt 17. helmikuuta 2017 viedään homma aseisiin ja julkaistaan Eino Antiwäkin uusi kokopitkä albumi EINOPEDIA digi, CD ja LP formaateissa.

Eino Antiwäkki on pitkän linjan muusikko, joka on ehtinyt julkaista jo yhdeksän albumia ja kolme mixtapea koko 2000-luvun kestäneen uransa aikana. Tämän alun perin Järvenpäästä lähtöisin olevan, mutta nykyään Helsingissä vaikuttavan miehen tuotanto on laajaa ja Eino julkaisikin ensimmäisen levynsä jo vuonna 2001. Alkuaikoina erityisesti Laveerren (nykyisin Lavis) kanssa työskennellyt artisti on sittemmin tullut tunnetuksi yhtenä suomalaisen ”punchline”-räpin johtohahmoista. Artistin tuotanto jakaakin kuulijoidensa mielipipteitä ja poikii niin ihastusta kuin vihastustakin, mutta näinhän suurten artistien kohdalla pitääkin olla.

Viime vuodet mies on tehnyt musiikkia lähinnä Keemoh ja DJ Kapelimestari tuottajien kanssa. Pitkän uransa aikana hän on tehnyt yhteistyötä monien suomiräpin kärkinimien kanssa ja samoilla raidoilla hänen kanssaan on matkan varrella esiintynytkin artisteja kuten Paperi T, Tommishock, Sairas T ja Laveerre.

”Eino on yhä jumala” on kolmas sinkkulohkaisu tulevalta EINOPEDIA albumilta, joka on parhaillaan ennakkomyynnissä levykaupoissa. Biisi on perinteistä Einoa, jossa ei liikoja kainostella, vaan jokainen riimi iskee tiukasti. Kyseessä tulee olemaan varmasti yksi alkuvuoden 2017 odotetuimpia suomiräp julkaisuja.