Tukevat Kukot

p1730360

Tukevat Kukot on mielen hämyisissä sopukoissa syntynyt ja fyysisesti Helsingin Kalliossa vaikuttava duo. Yhtye tuo omalla panoksellaan virkistävän tuulahduksen perinteiseen suomiräp-kenttään. Runoilijan mielellä, mutta poikabändin ulkonäöllä siunatut herrasmiehet käsittelevät musiikissaan usein synkkiä aiheita, joskin pilke silmäkulmassa. Kukkojen tuotannossa kulminoituvat massasta erottuvat biitit, vahvat sanoitukset sekä sulavaakin sulavampi ulosanti.

Yhtyeen synnystä ei ole vain yhtä tarinaa. Toistetuin niistä kertoo kuitenkin, että veljekset tapasivat valtion suosiollisella avustuksella herran vuonna 2004. Tätä seuranneella taipaleella duo on tehnyt musiikkia enemmän tai vähemmän aktiivisesti erinäisillä kokoonpanoilla. Näiden kokemusten pohjalta muotoutui vahva yhteinen näkemys millaista musiikkia artistit haluavat tehdä. Alkuvuodesta 2013 aikoinaan käytetty nimi, Tukevat Kukot, kaivettiin jälleen arkistoista ja sillä tiellä miehet ovat edelleen.