Blogikirjoitus

Mikä on undergroundia ja mikä valtavirtaa – onko sillä väliä?

Aina silloin tällöin Facebookin keskusteluryhmissä ja muualla internetin keskustelupalstoilla viriää ilmoille tunteikas keskustelu siitä mikä on undergroundia ja mikä ei. Missä menee UG-räpin raja? Tämä kysymys ja sen tiimoilta käytävä keskustelu tuntuu nostavan monella tunteet pintaan, joten päätin sitten itsekin kirjoittaa tästä pienen blogin osallistuttuani ensin hiukan vastentahtoisesti tällaiseen keskusteluun eräässä näistä ryhmistä. Mielestäni tämä on harvinaisen turha keskustelunaihe, joka vain jostain syystä kumpuaa pinnalle aina uudelleen ja uudelleen. Koitetaan siis saada tälle loppu tämän kirjoituksen jälkeen.

Itse en varsinaisesti näe mitään merkitystä sillä onko jokin musiikki undergroundia vai ei. Voin kuunnella yhtä hyvin Michael Jacksonia tai Princeä siinä missä jotain tuntematonta suomiräppäriäkin. Kyllä, nämä kaksi edellämainittua artistia kuuluvat omiin kestosuosikkeihini, vaikka nimesin heidät joidenkin kansainvälisesti tunnettujen räppäreiden sijaan myös siitä syystä, että näiden kahden osalta kukaan ei ainakaan voi väittää etteikö heidän tuotantonsa olisi valtavirroille suunnattua.

Määritelmän mukaisesti underground-musiikilla tarkoitetaan musiikkityylejä, jotka poikkeavat jollain tapaa valtavirrasta. Osasta undergroundia tulee valtavirtaa, kuten kävi hip hopille kokonaisuutena 80-luvulta aina 2000-luvun alkuun kansainvälisellä tasolla. Useista ns. underground-artisteista tuli valtavirran musiikkia, koska genrestä itsestään tuli suosittua. Esim. LL Cool J tai NWA olivat omina aikakausinaan alkuun undergroundia, kunnes niistä tuli ilmiöitä ja ne nousivat valtavirtaan.

Monen mielestä tänä päivänä ei enää ole todellista undergroundia, koska internet on muuttanut musiikin kulutusta ja kaikki musiikki on helposti saatavilla hiiren painalluksella (vs. vanha maailma, jossa fyysisiä levyjä tai kasetteja jaettiin omasta taskusta ja niitä oli varsin rajallinen määrä). Nykyään niin underground kuin kaupallinen valtavirran musiikkikin elävät sulassa sovussa ja molempien biisit ovat lähtökohtaisesti saatavilla samoista musiikkipalveluista, vaikkapa sitten Spotifysta. Joku voi tähän saivarrella, että underground ei ole Spotifyssa, vaan todellinen UG pitää olla ainoastaan SoundCloudissa. Tästä päästääkin siihen, että osa artisteista haluaa tehdä periaatteellista undergroundia. Tämä taas on enemmänkin omasta ajatusmaailmasta ja mielentilasta kiinni.

Periaatteellisella undergroundilla tarkoitan julkaisuja, joissa rajataan potentiaalista kuulijakuntaa sen mukaan, että tarjotaan musiikki vain tietyille ihmisille tietyssä formaatissa tai palvelussa. Laajemmalla yleisöllä ei tällöin ole mahdollisuuttakaan tätä musiikkia kuulla, koska he eivät kuuntele musiikkia kyseisestä palvelusta tai fyysisiä levyjä on painettu niin rajallinen ja pienelle yleisölle suunnattu painos, että sitä ei ole mahdollisuuttaa ostaa Suomesta esim. LevykauppaÄx:stä tai vastaavilta suurilta jälleenmyyjiltä. Tällaisia omaksi ilokseen ja pienelle piirille musiikkia tekeviä periaatteellisia ihmisiä löytyy ihan omasta lähipiiristäkin, mutta mielestäni he ovat poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Lähtökohtaisesti jokainen artisti haluaa että omaa musiikkia kuunnellaan mahdollisimman laajalti. Harva UG-artistikaan todellisuudessa haluaa, että hänen musiikkiaan ei juuri kukaan kuuntele. Kaikki musiikintekijät lähtökohtaisesti toivovat, että heistä tulee suosittuja, tai että heidän musiikistaan pidetään. Osa vain on tarkempia siitä millaista musiikia he haluavat tehdä ja julkaista sekä millaisella musiikilla haluaa tulla tunnetuksi. Jokainen kuitenkin ”salaa” toivoo voivansa vetää vähintään sen loppuunmyydyn Tavastia-keikan, tai että edes sinne omaan lähiöbaariin tulisi se parisataa ihmistä katsomaan keikkaa.

Kaikilla meistä on omat periaatteet, ideologia ja arvomaailma. Toisilla meistä ne vaikuttavat tekemiseemme enemmän kuin toisilla. Moni meistä tekee tänä päivänä suomiräpin saralla töitä ammatikseen tai ainakin ammattimaisesti ja haluaa tehdä sitä mieluumin kuin jotain muita duuneja. Tiestysti jos ei pidä musiikkiteollisuudesta ja arvosta itse bisnestä, mutta haluaa silti tehdä ja jaella edelleen omaa musaa kavereille selkärepusta, niin sekin on ok. Ei siinä mitään. Väitän kuitenkin, että ylivoimaisesti suurin osa musiikin tekijöistä haluaa musiikkinsa mahdollisimman monen kuultavaksi.

Kun me alettiin Olarissa tehdä räppiä suomeksi 90-luvun alussa, niin me teimme sitä lähinnä omaksi iloksemme ja koska diggailtiin itse sen tyyppisestä musiikista. Ei se pohjimmainen tavoite kuitenkaan ollut se, että tehdäämpäs nyt undergroundia, jota kukaan muu ei halua kuunnella. Kyllä meille silloinkin olisi varmaan kulta- ja platinalevyt kelvanneet, ainakin minulle. Totuus vaan oli, että se oli undergroundia, koska se oli jotain uutta mitä juuri kukaan muu ei sillä ajanhetkellä tehnyt. Emme myöskään yrittäneet tehdä mitään erityisen kaupallista, tai edes loppuunviilattua. Tämäkin kuitenkin johtui enemmän siitä, että emme vielä silloin osanneet miksata ja masteroida kunnolla, eikä ollut siihen sopivia laitteistoja olemassa. Hommat tehtiin neliraiturilla. Silloin myöskin resurssit olivat rajalliset ja jakelumahdollisuudet rajoittuivat oikeastaan siihen, että saatiin omakustanteet johonkin The Funkiestiin levitykseen, ei juuri muualle. Internet ei silloin vielä ollut siinä pisteessä, että ihmiset olisivat sieltä musiikkia kuunnelleet ja löytäneet. Jotenkin se musiikki silti levisi ja siitä tuli kohtuullisen, jopa yllättävänkin suosittua ”skenen” sisällä.

Jos nyt kuitenkin on edelleen jotenkin pakko tuo UG (underground) edelleen määritellä (vaikka en siitä ajatuksesta itse erityisemmin pidä), niin ehkä se sitten on sitä, että sinut tiedetään ainoastaan pienen ydinjoukon sisällä, eli sen musadiggarijoukon, joka kuuntelee nimenomaan sitä sun spesifiä genreä tai alalajia. Sitten kun sinut tunnetaan laajemmin tuon ”skenen” ulkopuolella, niin siinä vaiheessa aletaan olemaan valtavirtaa, eikä enää undergroundia. Tämän määritelmän mukaan näkisin, että artistit kuten Sairas T, Likanen Etelä ja Julma H ovat edelleen undergroundia, vaikka heitä kuunteleekin varsin iso joukko ihmisiä, mutta heitä ei kuitenkaan käytännössä tunneta vielä suomiräppiä kuuntelevan ydinjoukon ulkopuolella.

Mitä hyötyä tällaisesta lokeroinnista sitten on? Mielestäni ei juuri mitään. Toivottavasti saadaan kuitenkin päätös tälle keskustelulle 🙂

Janne Kotila, Olari 21 Musiikki

Kirjoittaja on Olari 21 Musiikki levy-yhtiön omistaja ja vastaava tuottaja.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *